maanantai 15. joulukuuta 2008

Yliopistolakiryhmän kokous 17.12.

Hei kaikki!

Pidämme yliopistolakiuudistuksen vastaista toimintaa suunnittelevan kokouksen ensi keskiviikkona 17.12. klo 18 Uudella ylioppilastalolla, B-rapun 4. kerroksen Cajsa- ja Politicus-kokoushuoneissa. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet!

Tässä pohjatietoja ja lähtökohtia:

Suomen yliopistojen toimintaa radikaalisti muuttavaa ja kaupallistavaa yliopistolakiehdotusta ollaan viemässä maamme virkamieskoneistossa läpi hurjalla vauhdilla - aikataulun mukaan se hyväksytään viimeistään kesällä 2009 ja sen pitäisi astua voimaan jo 1.8.2009.

Helsingin yliopistossa vauhtisokeus vain kasvaa, ja johtosääntöä ollaan muuttamassa uuden lain mukaiseksi jo ensi keväänä ennen kuin eduskunta on edes äänestänyt lain hyväksymisestä. Samoin säätiömuotoista Aalto-yliopistoa rakennetaan ikään kuin laki olisi jo hyväksytty ja voimassa. Tällaista ei voida hyväksyä!

Juna pitää pysäyttää nyt. Keskiviikon 17.12. kokouksessa suunnittelemme, miten sen teemme. Pelkät lausunnot ja kritiikki eivät riitä - meidän on konkretisoitava ongelma. Otetaan suora demokratia käyttöön!

Mutta miten?

1) Kutsumme koolle symbolisen yliopiston YLEISKOKOUKSEN, joka on tarkoitettu sekä opiskelijoille että yliopiston opettajille ja henkilökunnalle. Näin voimme aiheuttaa ongelman virkamieskoneistolle - näytämme, että haluamme itse yliopistolaisina vaikuttaa siihen mihin suuntaan instituutiotamme ohjataan. Meillä on siihen oikeus! Yleiskokous toimii mielenosoituksena, ja teemme siitä kirjallisen julkilausuman. Yliopisto- ja valtiojohto ei voi lakaista tätä maton alle, vaan heidän on pakko reagoida siihen.

2) Järjestämme KUULEMISTILAISUUDEN yliopistouudistushankkeen arkkitehdeille ja tukijoille. Pitkin syksyä yliopiston johto on pitänyt kampuksilla hallinnon rakenneuudistuksesta kuulemis- ja tiedotustilaisuuksia, joissa opiskelijoilla ei ole ollut mitään aitoa mahdollisuutta vaikuttaa yliopistouudistusjunan kulkuun. Järjestetään siis me opiskelijoiden ja yliopistolaisten oma kuulemistilaisuus! Kerrotaan yliopistouudistuksen masinoijille, minkälaisessa yliopistossa me haluamme opiskella ja työskennellä, ja millaisessa yliopistossa emme suostu raatamaan.

3) TUEMME hallinnon opiskelijaedustajia. Heiltä on tullut toivomus, että he saisivat kokouksia varten käyttöönsä opiskelijoiden kirjallisesti ilmaistun kannanoton. Kirjoitamme sen kollektiivisesti, ja ilmaisemme siinä selkeästi opiskelijoiden toiveet, tavoitteet ja vaatimukset.

Meidän täytyy toimia juuri NYT - yliopiston tulevaisuus riippuu aktiivisuudestamme! Jos yliopistojen sisällä kautta maan herää näkyvää vastustusta yliopistolakiuudistukselle, voimme vielä vaikuttaa siihen, että hyväksyykö eduskunta lain nykyisessä muodossaan vai ei.

Tervetuloa mukaan organisoimaan toimintaa! Viestiä saa levittää.

Opiskelijatoiminta

opiskelijatoiminta@gmail.com
http://opiskelijatoiminta.blogspot.com/

Ei kommentteja: