maanantai 27. lokakuuta 2008

Taistelu asumiskustannuksista - taistelu elämän mahdollisuuksista

Asuminen Helsingissä on sietämättömän kallista. Tämä varmaankin on kaikille selvää. Niin vuokrat kuin omistusasuntojen hinnat ovat kohonneet 1990-luvun alun laman jälkeen valtavasti.

Opiskelijoita asumisen kalleus koskettaa erityisen vahvasti, kuten kaikkia muitakin pienituloisia. Jotta voimme asua Helsingissä, jossa opiskelemme, jossa ystävämme asuvat ja jossa on erilaisia ajanvietemahdollisuuksia, joudumme maksamaan järjettömiä vuokria. Niiden kattamiseen ei esimerkiksi pelkkä opintoraha ja asumislisä mitenkään riitä, vaikka eläisi kuinka halvasti ja harkitusti, kurissa ja herran nuhteessa. Kerrostaloasuntojen vuokrat ovat Helsingissä 1990-luvun alusta nousseet noin kaksinkertaisiksi, mutta opintotuen reaaliarvo on polkenut paikallaan.

Jatkuu täällä

lauantai 25. lokakuuta 2008

Opintopiiri käynnistyy 28.10.

Opintopiiri syksy 2008

Jatkoksi päärakennuksen valtaukselle Asunnottomien yönä järjestetään opintopiiri opiskelijatoiminnasta. Piirin tarkoituksena on analysoida yhdessä sitä, miten erilaiset kaupunkitilan ja yliopiston muutokset vaikuttavat opiskelijan elämään sekä miettiä taistelujen organisoimista näistä kysymyksistä. Piiri kokoontuu syyslukukauden ajan tiistaisin klo 18-20. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla sovitaan opintopiirin ohjelmasta ja käsiteltävistä teksteistä. Tekstit ilmoitetaan opiskelijatoiminta-blogissa ja aina edellisellä kokoontumiskerralla.

Opintopiirissä on tarkoitus yhdessä etsiä vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1) Millaiset vallan strategiat nykyisin ohjaavat kaupunkitilan ja yliopiston muutoksia? Kenen ehdoilla muutoksia tehdään?
2) Millaisia vaatimuksia opiskelijan näkökulmasta olisi muotoiltava paremman elämän mahdollisuuksien lisäämiseksi tässä tilanteessa?
3) Millaisia järjestäytymisen ja toiminnan tapoja näiden vaatimusten ympärille olisi kehitettävä?

Ensimmäinen tapaaminen tiistaina 28.10. klo 18 päärakennuksen kahvilan edessä. Tervetuloa!

Piirin alustava ohjelma:

28.10. Opintopiirin tarkoitus ja käytännöt, keskustelu ohjelmasta.
4.11. Opiskelija prekaarina, yleinen johdanto aiheeseen.
11.11. Opiskelijat, asuminen ja gentrifikaatio.
18.11. Julkiset palvelut: joukkoliikenne, terveydenhuolto jne.
25.11. Yliopiston rooli tietokapitalismissa
2.12. Itsenäinen tiedon tuotanto

Opiskelijatoiminta
http://opiskelijatoiminta.blogspot.com

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Asunnottomien yö 17.10.2008

  • HOAS:illa ei riitä asuntoja
  • Kaupunki ei ota vastuuta opiskelijoiden asuntopulasta
  • Yliopisto kieltäytyy kantamasta vastuutaan kansainvälisten opiskelijoiden majoittamisesta
Jos tilaa asumiselle ei ole, sitä täytyy ottaa haltuun!

Tapaaminen Narinkkatorilla asunnottomien yönä 17.10 klo 18.30.
Makuupussi ja makuualusta mukaan!

Siis... Mistä on kyse?

Perjantaina 17.10. vietetään Helsingissä ja ympäri Suomea kymmenettä kertaa asunnottomien yötä. Asunnottomien yö -kansalaisliike on kutsunut eri yhteisöjä mukaan toimintaan. Joukko Helsingin yliopiston opiskelijoita sekä talonvaltaus- ja sosiaalikeskusliikkeessä toimivia ihmisiä on päättänyt osallistua asunnottomien yöhön omalla panoksellaan.

Asunnottomien yö -tapahtumalla tuetaan jokaisen perusoikeutta omaan kotiin.

Opiskelijat haluavat tuoda esille, ettei asunnottomuus kosketa ainoastaan työttömiä tai päihdeongelmaisia. Asuminen Helsingissä on sietämättömän kallista myös muille. Tänä syksynä myös joukko opiskelijoita on joutunut nukkumaan teltoissa metsässä tai liikuntasalin lattialla, koska kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ei riitä kaikille.

Opiskelijoiden asuntopulassa on kyse siitä, että HOAS:illa, jolle vastuu opiskelijoiden asuntotilanteesta on sysätty, ei ole riittävästi asuntoja. Opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta hakea kaupungin vuokra-asuntoja, ja vapailla markkinoilla vuokrat ovat kohtuuttoman korkeat. Kysymys on ennen kaikkea siitä, ettei kaupungissa rakenneta tarpeeksi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, vaan etusijalla ovat pikemminkin toimistotilat ja omistusasunnot.

Keskeisenä vaatimuksena onkin, että kaupunki pistää vauhtia asuntotuotantoon ja rakentaa tarpeeksi vuokra-asuntoja, joihin ihmisillä on varaa. Lisäksi vaaditaan, että tyhjillään seisovien kiinteistöjen valtaaminen asumiskäyttöön ja muuhun sosiaaliseen toimintaan hyväksytään. Helsingissä ja Vantaalla taloja on vallattu viime vuosien aikana sosiaalikeskuskäyttöön, ja äskettäin on Helsingissä syntynyt sopimus, jonka mukaan eräs tyhjäksi jäävä kiinteistö tulee autonomisen sosiaalikeskuksen käyttöön vuodenvaihteen jälkeen. Talonvaltauksille on selvästi tarvetta myös asuntotilanteen parantamiseksi.

Valtamedia.net raportoi asunnottomien yön tapahtumista.